torstai 9. lokakuuta 2014

Aloituskokous pidetty


Nyt on saatu lupa aloittaa työt tontilla. Tänään meillä oli siis aloituskokous rakennusvalvonnassa. Ihan heti ei siltikään kaivonkoneen kauha iskenyt maahan, nyt odotetaan vielä perustussuunnitelmien valmistumista. Niitä on lupailtu ensi viikoksi. 

Talofrirman kanssa koetetaan vielä löytää sopivat ratkaisut rakenteisiin, he olivat aluksi lisäämässä taloon ylimääräisiä tolppia sekä sisään että ulos. Itse en lisätolpista niin innostunut, haluaisin talon toteutuvan juuri sellaisena kuin olemme sen arkkitehdin kanssa suunnitelleet. Tolppa keskellä olohuonetta olisi... noh, aika "persoonallinen sisustuselementti". Voisihan sen maalata vaikka kirkkaan punaiseksi, ajatuksella että jos et voi kätkeä sitä, korosta sitä? :-D Uskoisin että tolppiin löytyy kuitenkin jokin vaihtoehtoinen rakenneratkaisu, jos vaan heiltä halua löytyy.

Kun kerran oltiin päästy kylille ihan kahdestaan ilman lapsia, piti tilaisuus vielä hyödyntää ja piipahdettiin kaupungilla olleilla syysmarkkinoilla. Markkinahumuun kuuluu usein myös paistetut muikut, ja tämä kerta ei ollut poikkeus. On ne vaan hyviä! Jälkkärikahveilla käväistiin uudessa kahvilassa jossa ei oltu vielä käyty, ja tuo Eloisa olikin ihan mukava tuttavuus. Se ei tosin ollutkaan niinkään kahvila, vaan enemmän viinibaari/tapas-paikka. Mutta kahviakin sai ja se oli erinomaista. Samoin palvelu.

Nyt jäädään siis taas odottelemaan, nyt ei onneksi pitäisi kovin pitkää odotusta olla edessä. Ja sitten kohta alkaa vihdoin se odotettu vaihe, ihan oikea rakentaminen! 





6 kommenttia:

  1. HUiiii!!! Siitä se nyt oikeasti lähtee, hurjaa!! :) Huippu juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Tai no, kohtapuoleen :-D Hiiiitaaaasti menee aina tämä alku kun ei tapahdu mitään näkyvää!

      Poista
  2. Oi ihanaa kun löysin tämän blogin! Samassa 'suossa' ollaan :) Rakennuslupa on saatu ja tontilla on mylläykset aloitettu. Nyt vaan äkkiä perustukset ennen talvea! Tsemppiä projektiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, blogiin ja suolle :-D Meillä on luvat ja kokouksetkin pidetty, mutta mylläys ei vaan ole alkanut. Pelottavan tahmeaa on nyt tämä alku ollut... Tsemppiä teille projektiin, ehkä mekin päästään pian tositoimiin! :-)

      Poista
  3. Onnea ja tsemppiä projektiin :). Mä en ole vieläkään kokeillut tuota Eloisaa, vaikka Porvoossa asustelenkin. Vaikuttaa kuitenkin sen verran mukavalta paikalta, että joku päivä pitää korjata se asia. Ja jottei paikat loppuisi kesken, niin vanhaan kaupunkiin avattiin äskettäin uusi kahvila nimeltään Klockan. Sijaitsee ravintola Timbaalin vieressä. Siellä on kuulemma kaupungin parhaat ja isoimmat korvapuustit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Eloisa kannattaa tosiaan kurkata, ainakin jos on pikkunälkä, tapakset näytti herkullisilta :-) Ja pulla taas kuulostaa erittäin hyvältä, suuntaammekin siis seuraavalla reissulla tuonne Klockaniin, kiitos vinkistä!

      Poista

Kiva kun kävit, kiitos viestistäsi!