lauantai 6. joulukuuta 2014

Raksaviikko 6


Kuudennella viikolla alkoi talon rungon pystytys, ja talo alkoi saada muotoa. Samalla ikkunoiden koko konkretisoitui, ja pakko myöntää että olohuoneen ikkuna-aukkojen kokoa jaksoi ihmetellä vielä toisellakin näkemällä. Juteltiin ensimmäistä kertaa toisen rajanaapurin kanssa, ja hänkin kommentoi melkein ensimmäisenä, että tuleeko teille tosiaan noin isot ikkunat tuonne..? :-D Noh, onhan ne. Aika. Isot. Myös väliseiniä tehtiin jo, ja tajusin että minulle tulee kiire muutamien sisustusjuttujen suhteen. Olen vasta suunnitellut saunaa, ja pari päivää sitten tajusin haluavani vähän isommat lauteet. Tämä vaatisi kuitenkin sen, että löylyhuoneen ovea siirrettäisi hieman. Ja nyt pojat tuolla jo nikkaroivatkin seiniä ja oviaukkoja paikoilleen, eli nyt pitää tehdä pian päätöksiä jos jotakin ovea aikoo siirtää! 


Tulevat pesutilat, vielä ilman väliseiniä. Ja puuttuuhan tuosta vähän muutakin...


Tontille on tuotu kerralla lähestulkoon kaikki materiaalit. Ei välttämättä viisain ratkaisu, kun kyseessä on pienehkö kaupunkitontti. Aikamoista tetristä on saatu pelata noiden lavojen kanssa. mutta siellä ne nyt kuitenkin on. Myös jätelava otettiin tässä vaiheessa tontille. Se tuleekin hallitsemaan viikkoraporttikuvia tästä eteenpäin, koska tuo tien vierusta oli ainoa paikka johon sen sai mahtumaan.


Alimmassa kuvassa näkymä tulevasta eteisestä. Tästä tulee näkymään koko talon läpi aina takana olevaan pusikkoon asti. Tikkaiden kohdalla tulee olemaan portaat.

Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille! Meillä paistellaan taas niitä torttuja :-)



2 kommenttia:

  1. Hei täällähän on tapahtunut jo paljon! Hyvältä näyttää, teille tulee varmasti todella kaunis talo :) Valoa ja avaruutta, eikä maisematkaan ole pöllömmät :). Tekeee tosi paljon, kun ikkunoista näkyy luontoa. Me asutaan aika tiiviisti rakennetulla alueella (tyypillinen nykyajan kaupunkitontti) joissa monilla ei ole näkymiä kuin naapureihin...meillä on onneksi edes olkkarista ja kahdesta makkarista näkymät alueen pieneen metsikköön. Rauhoittava näky!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nyt kun päästiin tähän näkyvämpään osuuteen, niin tuntuu enemmän siltä että jotain tapahtuukin :-) Tontti valittiin osittain taustalla olevan maiseman perusteella, halusin sinne noita koivuja kuten ekan talonkin näkymissä on. Ja minusta tuo lato joka puiden takaa pilkottaa, on jotenkin tosi sympaattinen! Ladosta otettiin meidän taloon vähän ideaa muotoihin ja väriinkin.

      Poista

Kiva kun kävit, kiitos viestistäsi!