tiistai 2. joulukuuta 2014

Tehopäivä


Tiistait on meillä mummopäiviä, eli tehopäiviä. Kun on se yksi päivä viikossa kun saa hoitaa raksahommia ilman mukana kulkevia lapsia, saa aikaan enemmän päivässä kuin koko muussa viikossa yhteensä! Tälle päivälle oli sovittuna heti aamusta viimeinen tapaaminen sisustuskamojen valintaa varten, ja lähes kaikki saatiinkin nyt päätettyä. En meinaa uskoa sitä itsekään, mutta muutamaa ihan pientä juttua lukuunottamatta meidän talon alkaa olla "valmis"! Vau. En olisi uskonut, niin vaikeaa valintojen tekeminen taas oli. Jos vielä ikinä tähän ryhdyn (sanoinko tuon oikeasti??) niin sitten haluan tehdä valinnat yksi kerrallaan, ja niin että tiloja pääsee tuijottelemaan ensin. Haistelemaan huoneiden tunnelmaa, jos tiedätte. 

Sisustuspalaverin jälkeen oli väliohjelmana nuorimmaisen 1-v neuvola, ja sitten jatkuikin hommat taas puhelinpalaveeraamisen muodossa. Sähkö-ja valaistussuunnitelmien hiomista loppuun, nyt on siis nekin käytännössä hoidettu. Välissä koetettiin selvittää sähköpostilla ja puhelimitse kadonneiden rakennekuviemme kohtaloa, mutta lopulta nekin saatiin pääsuunnitelijan nähtäväksi ja täten leimattaviksi. Ei sillai mitenkään viime tingassa, sillä samaan aikaan toisaalla, eli tontilla työmiehet jo virittelivät työkalujaan esiin aloittaakseen rungon pystytyksen!

Seuraavana moottoritie kutsui, ja ajoin työmaalle katsomaan tilannetta. Tontille tupsahti tänään tosiaan meidän talo. Uskomatonta melkein. Se on toistaiseksi vielä hillitön määrä puunippuja, mutta siellä se kuitenkin nyt on. Jopa pintamaalatut ulkoverhouspanelit tulivat jo. Runkoa alettiin rakentaa saman tien, ja nähtävästi tuo osuus tuleekin sitten vauhdilla kun päästään alkuun. Ensi maananataina on tulossa jo nosturi nostamaan kattotuolit paikoilleen, eli siinä vaiheessa pitäisi olla runkoa jo jonkun verran alla! Samoin ikkunat tulevat jo ensi viikolla, eli nyt tapahtuukin rytinällä. Jeees. Ja jos viereisen tontin varaajat luette tätä, pahoittelen muutamia tarvikkeita joita on teidän puolellanne. Näistä on informoitu työväkeä, ja lupailivat että sillä kattotuolien nosturilla maanantaina saisivat siirrettyä ne pari nippua kiltisti kokonaan meidän puolelle :-)


2 kommenttia:

  1. Vitsi mä luin sun tekstistä kohdan "sähkö- ja valaistussuunnitelma" monta kertaa, kun luin "varasuunnitelma" :D kauhuissani jo mietin, että pitääkö meidän sellainenkin ottaa huomioon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ihan mahdollista että kirjoitan mitä sattuu, kun näitä tulee näpyteltyä usein aika vauhdilla ja tässä muiden puuhien lomassa. Eli kirjoitusvirheitä voi tulla kyllä paljonkin! :-D Mutta tokihan varasuunnitelmakin on hyvä aina olla, plan B :-D

      Poista

Kiva kun kävit, kiitos viestistäsi!