sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Ulkoverhouksen värit


Eilisellä työmaakäynnillämme nappasin myös kännykällä pari kuvaa tulevista ulkoverhouspaneleistamme. Ne tilattiin valmiiksi kertaalleen pintamaalattuina, joten nähtävissä on jo talon tuleva väritys. Pakko tunnustaa, että olin pikkuisen pettynyt. Vaikka aina pitäisi toki tehdä koemaalaus, mutta me ei sitä nyt tehty. Ajateltiin, että mitäpä suotta, kun alueen rakennustapaohjeissa oli niin tarkasti määritelty sävyt joita voi käyttää, eli otettiin se tummin harmaa ja keltainen mitkä oli mahdollisia. Eipä ne olisi tuosta koemaalauksella muuttuneet (toki ehkä itse olisi osannut asennoitua paremmin...). Olin kuitenkin kuvitellut että harmaa olisi ollut huomattavasti tummempi... Samoin keltaisen kuvittelin ehkä enemmän keltamultaisen sävyiseksi, nyt tuo oli vähän kummallinen välimallin keltainen. Tuollainen siitä nyt kuitenkin tulee, ei auta kuin totutella! Harmaalla tulee siis julkisivut, ja sisäänvedetyt kohdat keltaisella. Ikkunat ja ovet sekä katto on ihan mustat. Ulkorakennuksesta saadaan onneksi tehdä tummempi, siis sellainen melkeinmusta niinkuin olisin talostakin toivonut tulevan. Pitää sitten katsella sitä vain, ja siristää talon kohdalla silmiä... :-D No, voihan se olla että lopputulos on ihan mieluisa, tämä nyt oli vaan tälläinen ensireaktio kun odotin tosi paljon tummempaa harmaata värimallien perusteella :-)

6 kommenttia:

  1. Hyvä siitä tulee varmasti! Teillä oli sentään kivat värit rakennustapaohjeissa, meillä oli sellaisia ei-niin-kivoja ruskean, keltaisen ja vaaleanpunaisen sävyjä. Ajattelin tosin hieman rikkoa sääntöjä ja vähän hienosäätää meidänkin ruskeaa tummemmaksi, tokkopa valittavat kun jotkut ovat ihan pokkana vetäneet koko talon harmaaksi naapurustossa. :) Ja lopputarkastuksen jälkeenhän tuskin kukaan asiasta mainitsee jos seiniä sutii hieman tummemmaksi! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varmasti tuleekin, niinkuin sanottua että enemmän tässä on kyse siitä, että mielikuvani oli niin erilainen :-) Vaikka nyt kun katson tuota havainnekuvaa tuossa blogin oikeassa reunassa, niin kyllähän ne värit aika samoilta näyttää tuossakin. Mutta silti jotankin luulin että harmaa olisi paljon tummempi. Kunhan saan itseni ohjelmoitua uudelleen, niin ongelma ratkeaa samantien :-D

      Kyllähän meidänkin pitää talo maalata vielä toiseen kertaan kun vain osa puutavarasta on pintamaalattua, niin kävi kyllä mielessä että josko sävyttäisi sen maalin astetta tummemmaksi... Mutta varastolle ollaan tosiaan saatu jo lupa laittaa tummaksi, niin jotain lohtua sentään! :-D

      Poista
  2. Hyvä väripari! Ja varmasti näyttää taas erilaiselta kun ovat viimeisteltynä paikallaan mustan katon ja muiden yksityiskohtien kanssa. Tuota tummuutta on kyllä niin vaikea arvioida näytteestä tai pienestä koemaalauksestakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä itsekin tuosta tumman harmaan ja keltaisen yhdistelmästä! Ja tosiaan olin nähnyt talon värityksen jo aika hyvin ennalta, kun saimme arkkitehdiltä havainnekuvat joissa oli nämä värisävyt jo esillä. Kuva löytyy tuosta blogin oikeasta reunastakin pienenä. Voihan olla niinkin, että seinällä tuo harmaa näyttääkin taas tummemmalta kun tulee isona pintana? Jospa vähän hätiköin mielipiteeni kanssa :-D

      Poista
  3. Hyvä siitä tulee. Toivottavasti näyttää vähän tummemmalta suurena pintana, niin saat mielenrauhan ;)

    Mun silmään nuo värit on kauniit !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä varmasti tulee. Tänään tontilla käydessä jotenkin rakastuin taloon ihan lopullisesti, ei sillä niin väliä minkä värinen se on :-)

      Poista

Kiva kun kävit, kiitos viestistäsi!