sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Keittiön veivaaja


Tuli tuolla Essin blogin kommenttiboksissa puhetta, että meidän keittiön viimeisintä versiota en ole tainut tänne laittaakaan. Tässäpä siis viimeisin (heh, en sano että viimeinen, koska tähänkin on vielä tehty muutoksia). Taitaa olla jo versio 5.0 tai jotain sinnepäin. Veivaaminen on siis in. Ai että on ollut vaikeaa tämä keittiön suunnittelu ja päätösten teko! Tai no, osaisin kyllä valita vaikka mitä, jos saisin pistää haisemaan miettimättä budjettia. Mutta koska raha, niin veivaus. Tästäkin kuvasta pitänee vielä vaihtaa nuo saarekkeen näkyvän puolen laatikostot kaapeiksi, vaikkakin laatikostot olisi toki käytännöllisemmät ja nätimmät jajaja. Toinen muutos on liesi, olen ehkä kuitenkin kallistumassa sen leveämmän panoramalieden puoleen, vaikka se taas onkin se hintavampi vaihtoehto. Mutta ero on muutaman satasen, ja uskon, että sen kanssa olisi kokkailu väljempää. Kaikki, millä kokkailusta saadaan siedettävämpää miellyttävämpää, on ihan perusteltua, eikös? :-D Kuvasta poiketen laatoitusta tulee myös ikkunan alle, ja se menee kattoon asti tuossa ikkunoiden välillä. Laatat tulee olemaan 15x15 peruslaattaa.

Kuten niiden valosuunnitelmienkin kanssa menee tarkoille, niin taitaa mennä tämänkin. Ensi viikolla kalusteet lähtee nimittäin tilaukseen ja valmistukseen, eli sitten ei voi enää muuttaa. Ehkä se on sitten helpotuskin, yksi asia vähemmän jota emäntä voisi vielä vähän veivata? :-D


17 kommenttia:

  1. Mekin käytiin torstaina muuttamassa keittiösuunnitelmia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillähän on vielä aikaa muuttaa montakin kertaa mieltänne :-D Mutta ei ehkä kannata jättää niitä muutoksia ihan näin viime tippaan, meillä tosiaan lähtee parin päivän päästä keittiötilaus sinne tehtaalle :-D

      Poista
  2. Rivien välistä voi tulkita, että et varsinaisesti ehkä pidä kokkailusta? Vai olenko ihan väärässä? :D Meilläkin keittiötä veivattiin ja venkslattiin ja sitten tehtiin hätäratkaisu ja nyt en ole yhtään varma tuleeko siitä hyvä, pitäisi jo päästä kasaamaan niin näkisi ja saattaisin jopa rauhoittua...! Teidän keittiöstä tulee varmasti oikein mainio. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan oikein tulkitsit, kyllä se aikamoista pakkopullaa on. Ehkä siksi, kun tuntuu että koko elämä pyörii tuon ruuanlaiton ympärillä. Joko sitä on hakemassa kaupasta, tekemässä ruokaa, siivoamassa jälkiä, hoitamassa tiskejä, ja sitten voikin jo aloittaa seuraavan ruuan... :-D No ei nyt tietenkään ihan pelkästään sen ympärillä, mutta olen joskus miettinyt että helpommalla pääsisi ison perheen kanssa, jos tykkäisi kokkailusta! Minä voin tehdä kyllä melkein mitä vaan muuta, rakennan, remontoin, ompelen lapsille vaatteet, hoidan puutarhan jne, Mutta toi ruokapuoli ja leivonta ei vaan ole mun juttu. Paitsi sen verran mitä on pakko.

      Poista
    2. toisaalta, mistäs sitä tietää, jos innostunkin kun on uusi ja tilava keittiö! ;-)

      Poista
    3. Nimenomaan! Mä kyllä tykkään kokkailla, nykyisessä asumuksessa on vaan ihan surkea keittiö niin se on kyllä paljonkin esteenä viitsimiselle. Mutta esim viime kesänä olin hätävarakokkina yhdellä leirillä niin kyllä mä tykkäsin siellä touhuta itsekseni ja tehdä ruokaa 20 lapselle... :)

      Poista
    4. Roikkuiko ne 20 lasta nälkäisinä sun puntissa tai tappeli keskenään, kun laitoit sitä ruokaa..? :-D Nojoo, toivoisin kyllä löytäväni sellaisen sisäisen huippukokin itsestäni! Tai edes keskinkertaisen. Ehkäpä kun lapset vähän kasvaa, ja sille ruuanlaitolle löytyy enemmän aikaa eikä pidä vaan äkkiä kyhätä jotain aina kasaan toisella kädellä :-)

      Poista
    5. Ei onneksi, siellä oli kaksi muuta ohjaajaa pitämässä ne poissa jaloista, suosittelen! ;)

      Poista
  3. En ole niin tarkkaan perehtynyt keittiösuunnitelmiisi, että tietäisin mikä on panoramaliesi. Meillä on 2 aikuisen ja 3 lapsen talous, meillä kokataan tosi paljon, teen itse paljon semmoistakin minkä moni varmasti ostaa valmiina, keskivertoa enemmän varmaan padat tirisevät. Ja tuo normaalimittainen liesitaso on kyllä aivan riittävä. Minä valitsisin ne laatikot extraleveän liesitason sijaan.
    Keittiösuunnittelu on kyllä haastavaa... Itse suunnilleen itkua väänsin välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä tippa on ollut linssissä itselläkin ajoittain... Se panorama on siis litteämpi ja leveämpi liesitaso, siinä on kaikki padat vierekkäin, eikä siis sellaisia "takalevyjä". Mahtuu mm. kaksi paistinpannua vierekkäin tms (meillä on esimerkiksi lettuja aika turha paistaa yhdellä pannulla). Onneksi tässä on kuitenkin nuo suuret linjat jo päätetty, ja vaikein päätös, eli tuo yläkaappiosasto on jo ratkaistu :-)

      Poista
    2. Okei siis semmoinen on panoramaliesi, oppia ikä kaikki! Suunnitteluvaiheessa yritin ekaksi tehdä työtä keittiöfirmohen myyjä/suunnittelijoiden kanssa, mutta se oli niin vaikeaa, että teimme suunnitelman hyvän sisustussuunnittelijan kanssa. Se oli sitten helppo kilpailuttaa. Voi elämä, hiki nousee otsalle muistellessa. Onneksi nyt jo turvallisesti paistellaan niitä lettuja, kahdella pannulla tietenkin ;-)

      Poista
  4. Hieno on! Näköjään joo yläkaapit on poistuneet ja liesituuletin vaihdettu :) Muistaakseni pohdit joskus baarijakkaroita tuohon saarekkeeseen? Törmäsin jossain blogissa sellaiseen ratkaisuun, että ne pari jakkaraa oli laitettu tuohon saarekkeen kapeaan päätyyn siten, että tasoa oli vain pidennetty (ja se siis "reunustettu" siten, ettei jatkoa nähnyt tuosta kuvakulmasta mikä synkin kuvassa on). Oli musta ihan hyvä ratkaisu jos haluaa silti hyödyntää saarekkeen molemmat puolet kaapeille/laatikoille.

    Nää toiveet ja suunnitelmat ehtii yhdellä jos toisellakin muuttua moneen otteeseen. Oli itse hyvä kirjoitella noita toiveita ylös jo tässä vaiheessa, sillä mies ilmoitti blogitekstin luettuaan, että ei muuten tykkää kummastakaan liesituuletinvaihtoehdosta mitkä olin esittänyt :D no, ehdin hänet käännyttää vielä moneen otteeseen ;) siis jos oma mieli ei muutu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne baarijakkarat oli siinä vielä ihan äsken, mutta se oli yksi niistä asioista mitä vaihdoin vielä tässä loppusuoralla. Päätyynkin olen niitä harkinnut, mutta meillä nuo molemmat päädyt on aikalailla kulkuväyliä, ja jotenkin ne tiellä lojuvat jakkarat hermostuttaa ajatuksenakin. Tämän nykyisen talon keittiön suurin ongelma on ahtaus kaikissa muodoissaan, ja just se että kompastelee tuoleihin kun yrittää liikkua. Ehkä siksi en halua mitään tuolinjalkoja sinne reiteille :-D
      Ja kyllä se keittiönsuunnittelu on tosiaan hyvä ottaa melkein ensimmäisten joukossa, ainakin omissa ajatuksissa. Se oli yksi niistä perusjutuista, joita mekin arkkitehdille sanottiin, eli että haluan tuon muotoisen keittiön ja ikkunat noihin paikkoihin. Sillä määriteltiin keittiön sijainti, eli keskelle taloa sitä ei ainakaan voinut laittaa :-)

      Poista
  5. Mä lohdutan sua, että mun mielestä saareke ovilla toimii visuaalisesti paremmin 15x15-laattojen kanssa =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Joo sellaista aika simppeliä sais olla nyt. Vähemmän on oikeasti vähemmän, vai miten se nyt oli... :-D

      Poista
  6. Ihanan selkeä linjaista !

    Mä ihan innolla odotan, että pääsen suunnittelemaan keittiötä meidän uuteen kotiin.
    Veivaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Veivaaminen on kyllä tämän homman kamalin ja ehkä myös ihanin osuus. Kun lähes kaikki on mahdollista, niin miten sitä sitten muka osaa päättää? :-D Eipä tarvitse sitten jälkeenpäin miettiä, että otinko kaikki eri mahdollisuudet huomioon?

      Poista

Kiva kun kävit, kiitos viestistäsi!