lauantai 7. helmikuuta 2015

Raksaviikko 15





Raksaviikolla 15 työmaalla oli hiljaista. Työväen piti olla poissa alkuviikko, mutta loma venyi koko viikon mittaiseksi. Hyvähän heidänkin on joskus levätä! Viikon ainoa tapahtuma taisikin olla piipun pellitys. Tänään osa muksuista pääsi taas käymään talolla sisälläkin, ja kuulema tulee hieno koti. Näinhän sitä itsekin toivoisi :-)

Olen jo aloittanut pikkuhiljaa sisustuspuolen miettimisen, ja muutama hankinta on tehty jo valmiiksi. Tänään mittailin raksamitalla olohuoneen lattiaa, että minkä kokoinen matto olisi hyvä. 200x290cm tuntui olevan aika sopiva, ei ainakaan yhtään liian iso, vaan ennemmin isompikin saisi olla. Nytpä tietää minkä kokoisia kannattaa kaupoilla katsella :-)

Laskeskelin mielessäni, että muuttoon on enää 4,5 kuukautta! Hurjalta tuntuu, tässähän pitää alkaa oikeastikin kohta pakkaamaan muuttolaatikoita!

10 kommenttia:

  1. Onpa teillä siisti raksa! Ovatko työmiehet noin siistejä vai käykö teillä "siivooja" siellä? Muistelen aikoinaan omalta raksaltamme, että aina kun kävin, aloin järjestellä lautoja ja laatikoita jne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työmiehet on olleet aika siistejä, meillä kuuluu raksan siivous heille :-) Pihan puolella on ollut kyllä enemmänkin sotkuista, mutta toisaalta siihen vaikuttaa toki siellä säilöttävien tarvikkeiden paljous, kun on kasoja vähän siellä ja täällä, niin tulee sotkuinen vaikutelma. Mutta kunhan talo valmistuu, niin kasatkin sitämukaa onneksi katoaa!

      Poista
  2. Jossain kohtaa matto on sitten sen kokoinen, että huoltaminen (tuulettaminen, tamppaminen, peseminen) on raskasta tai ainakin vaikeaa. Mulla on ollut aikoinaan just tollanen 2 x 3 m räsy- (silloinen rahka-) matto. Peseminen ja varsinkin kuivattaminen on kyllä jäänyt mieleen. Vaan voihan se matto olla materiaalia, joka ei moisia toimenpiteitä vaadi ja sitten vaikkapa pesulassa pesettää.

    Toisaalta ihmiset usein hommaa liaan pieniä mattoja. Niillä kun voi koota sisustusryhmän. Miettimistä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota mietin kyllä myös. Olohuone tulee vaan olemaan korkeaa tilaa, ja muutenkin avoimen tilan osana, niin pienempi matto näyttäisi lähinnä kynnysmatolta :-D Lisäksi matto tulisi myös vähän akustoimaan tilaa, meillä kun jäi nyt tässä vaiheessa laittamatta mitään akustiikkamateriaalia olohuoneen seiniin tai kattoon. Minulla on jo yksi vähän niinkuin "katsottuna", ja siinä oli pesuohjeena vaahtopesu, luulisin, että se on sellaista jonka voi tehdä siinä paikallaankin? Tai ainakin kylppärin lattialla tms? Tai sitten vien tosiaan pesulaan!

      Poista
  3. 4,5kk menee todella nopeasti varsinkin kun mennään kesää kohti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, voi tulla vielä yhtäkkiä yllätyksenäkin se muutto :-D Syksyt on aina hitaita, mut keväät menee ihan hujauksessa!

      Poista
  4. Voi että, eipä enää kauaa mene, kun pääsette uuteen kotiin. :) Keskikesälläkö muutto on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kesällä pitäisi olla. Ihan tarkkaan ei vielä tiedetä, mutta noin kesä-heinäkuussa.

      Poista
  5. Huikean näköistä. Ja upeaa että sisustusmateriaalit on jo valittu ja tulleetkin jo :)
    Meillä tulee pakkelointi ja maalausmiehet ensi viikolla. Ja vielä on vähän osa sävyistä hakusassa. Hmmmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pintamateriaalien valitseminen oli yllättävän kivulias prosessi, vaikka luulin että päässä olisi ollut jo selvät sävelet tähän seuraavaan taloon :-D Olen kyllä ihan aidosti iloinen, että ne päätökset on jo tehty. Tosin joitain pieniä muutoksia on tullut mieleen, että olisi pitänyt tehdä toisin, mutta ei niitä sitten enää parin vuoden päästä edes muista :-D

      Poista

Kiva kun kävit, kiitos viestistäsi!