perjantai 13. helmikuuta 2015

Raksaviikko 16






Työmiesten parin päivän loma on venynyt nyt jo parin viikon mittaiseksi. Raksaviikolla 16 työmaalla ei tapahtunut oikeastaan mitään. Vastaava mestarimme tiesi kertoa että putkimies oli ollut laittelemassa talon alla viemäriputkia ym, mutta timpuriporukkaa ei ole näkynyt. On kuulema auto rikki. Eivät ole kai pariin viikkoon löytäneet toimivaa autoa mistään tilalle? Joopa. Siellä lämmittimet hurisee ihan yksikseen, ja sähkölaitos lähettelee meille rakkauskirjeitä. Viimeksi oli 600 euroa. Yhden kuukauden lasku. Mielummin lämmittäisimme ihan rehellisesti näin sydäntalvella taloa työmiehille, kuin tyhjänä pelkille maalipurkeille. Varsinkin, kun yläpohjassa ei ole edes kaikkia eristeitä paikoillaan, ja osa lämmöstä pakenee taivaalle. Kaukolämpökin saataisi kytkettyä heti, kun pihasta katoaisi kipsilevyniput, ja menisi vaikka sinne seinille, esimerkiksi. Kevyttä ärsytystä on siis havaittavissa...

Ainoa isompi tapahtuma oli sisustusmateriaalitoimitus joka oli ilmestynyt paikalle. Pikkuisen huvittavaa, että siellä on nyt jo kaikki kaakelit, maalit ja jopa minun unelmien tapetit eli nuo Cole&Son Woodsit. Ja väliseiniä ei ole edes levytetty vielä... Saatikka tasoitettu, tai maalattu, tai jne. Aika moneen kertaan saavat noita nippuja siirrellä pois tieltään vielä, pitänee toivoa että materiaalit ei saa kovin paljon kolhuja osakseen kun pyörivät tuolla jaloissa. Siis sitten, kun sinne niitä jalkoja taas joskus ilmestyy.

Ensi viikolla meidän pitäisi päästä miehen kanssa sen verran työhommiin tuonne, että käsittelisimme panelit mustiksi. Nuo on siis tulossa kylpyhuoneen ja saunan kattoihin. Ehkäpä tuolla silloin alkaisi taas tapahtumaan muutakin? Toivossa elämme!


7 kommenttia:

  1. Kääk, ymmärrän harmistuksesi. Sun on kohta lähettävä auttamaan autokaupoissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se vissiin on! Tai lainattava omaa autoani heille?

      Poista
  2. Ompa ikävää, toivottavasti kohta alkaa vasara heilumaan! :) Mukava löytää raksablogeja, missä ollaan tositoimissa ja itse täällä vain kuumeilen raksan alkamisesta. Jään seurailemaan... :)

    Tervetuloa myös tutustuaan raksablogiini, jossa ollaan vielä alkumetreillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin! Liityinkin blogiisi lukijaksi, hienolta näyttää suunnitelmat :-) Kuten sinne jo kommentoinkin, olin tunnistavinani talostanne arkkitehtimme kädenjäljen, mahtaakohan olla sama kuin meillä?

      Poista
  3. Hmmm.. meidän arkkitehtitoimisto sijaitsee Järvenpäässä, voisiko olla sama? Pohjapiirustusta et ole tainnut julkaistakaan? Mutta kyllä talosi kuvia katsellessa saa tosiaan samaa fiilistä eli upeaa fiilistä ;)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, kiitos viestistäsi!