torstai 12. maaliskuuta 2015

100 shades of white




Käväisin tänään katsomassa pintamaalin sävyn isompana pintana. Paino sanalla isompana, pintaahan on siis todella paljon vrt se maalikaupan näyteläpyskä. Sävy on siis F503 Jasmiini. Ajatuksena oli, että valkoinen on hieman keltaiseen taittava samoin kuten ikkunoiden karmit, ovet ja listat ym. Jos seinät olisivat aivan vitivalkoiset, näyttäisivät ikkunanpokat keltaisilta. Tämä kyllä toimii, ikkunoiden sävy tosiaan sulautuu seinän kanssa. Samoin tuleva valkoinen (joka on siis oikeasti hieman kellertävä) parkettimme on hyvin rauhallinen yhdistelmä seinän kanssa. Samaa kikkaa käytettiin jo ensimmäisessä talossa, ja ollaan tykätty. Lopputulos on kauttaaltaan valkoinen ja rauhallinen. Kun vertailukohdetta ei ole, katoaa maalista kellertävyys. 

Mutta. 

Maalarit olivatkin maalanneet katot vitivalkoisella, ja vain seinät tällä meidän valitsemalla Jasmiinilla! Minä oletin, että kaikki pinnat tulevat samalla maalilla. Eli nyt on juuri se tilanne, että kellertävän maalin vieressä on vitivalkoista, ja kellertävän keltaisuus oikein korostuu. Eli juuri se, mitä halusin välttää kaikin keinoin! Eieiei. Ja enää ei ehdi maalata kattoja uudestaan, kun maalareilla painaa seuraava työmaa päälle. Nyt seinän ja katon rajassa on vielä maalarinteipit, ja eroa oli hieman vaikea saada vangittua kuvaan, mutta paikanpäällä se on kyllä selkeä. Meillä on keltaiset seinät. Eikä sillai kivalla tavalla, vaan niinkuin joku olisi vetänyt röökiä tuolla kymmenen vuotta... 

Noh, seuraavaksi maalarit alkavatkin laittaa tapetteja seinään, pitää sitten pitää katse vaan tiukasti siellä minun unelmien Woodseissa, niin ehkä tuo sävyasia pikkuhiljaa unohtuu. Ehkä. Kuulun nimittäin siihen ihmisryhmään joka ei voisi kuvitellakaan laittavansa valkoiseen keittiöön valkoista tiskikonetta koska ne ei olisi kuitenkaan saman sävyistä valkoista. En siis usko, että tuo väriero lakkaa pistämästä minulla silmään, mutta siellä se nyt on. Työnjälki on kyllä maalareilla todella hyvää, siitä iso plussa!


16 kommenttia:

  1. Meillä on nykyisessä seinät muistaakseni kalla-sävyä ja katot vitivalkoiset. Ei hyvä. Mut ei se häiritse muita kuin mua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös Kallaa täällä nykyisessä, mutta koska katot on mdf-panelia, ne on myös sitä samaa väriä! Mä olen tykännyt tästä paljon, yleisväritys on tosiaan ihan valkoinen kauttaaltaan. En tiedä miten nyt oikein suhtautuisin tuohon sävyeroon tuolla...

      Poista
  2. Voihan harmitus, ymmärrän että kismittää, kun oma mielikuva ei toteutunutkaan. Välillä tuntuu, että remonttihommia tekevät eivät kysy ollenkaan, monelta harmilta vältyttäisiin, kun varmistaisivat ennen kun ryhtyvät hommaan. Meillä kävi samalla lailla pienessä sähköasennuksessa, porailivat pistorasioita minne sattuu. Onneks kerkesin kuitenkin väliin, ja pahimmat sählingit saatiin korjattua. Jospa ero sävyissä ei tunnu enää häiritsevältä, sitten kun kalusteet ja muut ovat paikoillaan. Ulkopuolinen ei kiinnitä asiaan huomiota, mutta itselleenhän sitä taloa tietenkin tekee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämäkin oli siis puhtaasti väärinkäsitys. Maalarit eivät väriä ole päättäneet vaan maalit tulivat sieltä värisilmästä kaikki. Kun katoista ei ollut mitään puhetta, oletin tosiaan että valitsemani valkoisen sävy tulee kaikkiin levypintoihin. Taas kerran tulee todettua se, että aina pitäisi kaikki varmistaa! Minulla on jo kuulema maine tuolla talofirmassa, mutta samapa tuo, meille se talo tulee ja me siitä pitkä penni maksetaan. Minusta on ihan oleellista että siitä tulee sellainen kuin me itse toivotaan! Voi olla, että arjessa ei tule katseltua katonrajaan, mutta oman luonteeni tuntien kyllä se aina silmään pistää jatkossakin :-D

      Poista
  3. Harmillista tuo sävyero ja etenkin jos tietää, että se tulee häiritsemään omaa silmää jatkossakin...Minä menin nyt ihan solmuun näiden valkoisten sävyjen kanssa, kun luin tätä sun postaustasi..Meille on tulossa katot juuri tuota mdf-panelia ja rautakaupassa suositeltiin tuota jasmiinia seiniin, juuri tuon takia, että sopii sitten noiden ovien ja karmien kanssa. Nyt varmaankin pitää valita jompi kumpi "paha" joko väriero suhteessa kattoon tai väriero suhteessa oviin ja ikkunoihin tai etsiä taas joku uusi valkoisen sävy, kääks :)

    Ja siis olisi varmaankin kohteliasta vähän itsestäkin kertoa, eikä vaan alkaa höyrytä valkoisen sävyistä... Siis heipä vaan, olen jonkin aikaa jo kiinnostavaa blogiasi seuraillut, olen vain melkoisen laiska kommentoimaan :/ Meillä myös talon rakennus alkamassa ja kaikki mahdolliset vinkit yritän ensikertalaisena täältä internetin ihmeellisestä maailmasta etsiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Malviina! Mdf-panelia on olemassa nykyään sellaisena ihan vitivalkoisenakin, mutta pääsääntöisesti ne on sitä samaa sävyä kuin ovet, karmit, listat ym. Eli teillä tätä ongelmaa ei olisi tiedossa, vaan kaikki sointuisi oikein kauniisti! Meillä on siis nykyisessä talossa juuri näin, panelikatot ja Kalla seinissä, ja se on oikein hyvä. Tuolla raksalla kun onkin levykatot, eli myös ne maalattiin, niin tässä pääsi käymään tälläinen väärinkäsitys. Eli luulo ei ollut tiedon väärti, minä siis vain luulin että katot maalataan myös Jasmiinilla, mutta ne tulikin ihan vitivalkoisina. Pakko siis kai vain opetella kestämään valkoisen eri sävyjä :-)

      Poista
  4. Ah, mä tein niin varmana myös valintoja valkoisista sävyistä ja myös tein olettamuksen, että kattopaneeli on samaa NCS S 0502-Y sävyä ja seinät, listat yms on valittu sen mukaan... Vaan meidän MOLEMMAT kattopaneelit ovatkin ihan vitivalkoisia ja kattolistat niiden vieressä.... Ei...... :D Päivänvalossa sitä ei huomaa, mutta iltasella kun h*lvetin kirkkaat ledit päräytetään päälle, sävyero on huomattava. Yritän nyt nieleskellä tätä hetken ennenkuin alan vaihdattamaan kattolistoja ja lohduttaudun sillä, että olohuoneessa ledit ovat himmennettäviä ja mauuhuoneisiin tuleemyös jokin muu yleisvalaistuksen lähde ledien lisäksi. Jos vuoden päästä vielä harmittaa, ehkä sitten aloitetaan listaremppa.

    Ja vääränväriset kodinkoneet ovat kyllä nou nou, siksi meille tulee valkoisen jääkaappien ympärille tummanharmaat kalusteet vaikka muuten yläkaapit ovatkin valkoiset! :D Rosterikoneisiin en jotenkin vain ole lämmennyt, joten nekään ei olleet aikanaan vaihtoehto. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nykyää niitä paneleita ja listojakin saa sillä vitivalkoisella sävyllä myös, harmillista jos teillä on käynyt tässä just väärinpäin tuuria!

      Meillä on täällä ekassa talossa valkoiset kylmälaitteet, mutta ne on ihan erillisinä omana juttunaan niin eivät niin pistä silmään. Tiskari on integroituna. Uuteen huusholliin tulee sitten jääkaapitkin integroituina vaikka siinä joutuukin vähän tinkimään niiden sisätilojen koosta. Mutta ulkonäkö ensin! :-D

      Poista
  5. Harmillista, ymmärrän täysin sun fiilikset. Yleensä kattomaalit ovat aina hieman taitettuja valkoisia valmiiksi.
    Mulla on muuten sama käytäntö kuin sinulla paitsi että käytän suoraan sävynä listavalkoista. Erityisesti remonttikohteissa se on täydellinen valkoinen sävy, joka ei saa listoja näyttämään kulahtaneilta keltaisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että ymmärrät. Mietin ensin, että olenko aivan mahdoton nipo, mutta minkäs teet, kun mielikuva oli ihan toinen...

      Poista
  6. Voisi luulla,että ammattimaalarilla pitäisi olla keskivertoa parempi värisilmä. Tai ainakin olisi kohtuullista varmistaa kohteen maksajalta millainen suunnitelma on, eikä vain sutia jotain.
    Itsekin lukeudun niihin ihmisiin, joille pienikin vivahde-ero on merkityksellinen. Siksihän niitä sävyjä on pilvinpimein, että on mistä valita (muutoin riittäisi suppea valikoima).
    Vuokrakämppä kerrostalossa on ihan eri asia, kuin hartaudella suunniteltu omakotitalo. Ekassa pitänee tyytyä siihen mitä on, mutta toisessa on laitettu rahaakin likoon sellaisia summia, että suunnitelmia olisi noudatettava. Voi pihkana sentään. Ehkä kerrot jossain vaiheessa oletko tottunut lopputulokseen, vai oletko keksinyt jonkin ratkaisun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tapauksessa ei maalarit ole luultavasti tehneet ratkaisua itse, vaan he on toteuttaneet suunnitelmaa joka on sieltä talofirmalta heille annettu. Maalitkin oli työmaalla jo valmiina. Meillä ei sisustusvalintoja tehdessä ollut katoista mitään puhetta, niin tämä oli jotenkin ihan minun oma oletus vain, että ne tulee sitten samalla. Eli ei tässä kai auta muita kuin itseään syyttää. Kun aiheesta puhuttiin, niin heidän mielestä kyllä oli hyväkin ettei katto ja seinät ole samaa sävyä. Itse en ehkä vielä näe sitä noin, mutta voi olla että tämä alkupuhina kun tästä laantuu, niin sitten se ehkä tuntuu siltä..?

      Voin sitten kertoa muuton jälkeen tunnelmat! :-D

      Poista
  7. Voi ei ja harmi! Voin tuntea tuskasi, niin paljon tuo valkoinen aiheutti meillä jo pohdintavaiheessa harmaita hiuksia ;) Mutta usko pois, ettei sitä kukaan muu tule huomaamaan. Tosin se ei poista omaa ärsytystä... Mutta teillä on niin ihanat nuo isot ikkunat, ettet edes muista katonrajaa katsella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tiesin, että ainakin muutama muukin rakentaja löytyy, joka ymmärtää! :-D Koetan pitää vaan katseen tuolla metsän lintusissa ja pellon pupuissa, niin unohtuu tosiaan katon väri!

      Poista
  8. Voi että, valkoista on tosiaan niin montaa erilaista ja kun ne on vierekkäin, ero on selkeä. Eipä sitä millään osaa kaikkia asioita ajatella tässä tiimellyksessä, ja vaikka osaisikin, niin muistaako siitä sanoa ääneen. Mietin vain kuinka paljon oletuksia meilläkin on, mitkä saattaa olla talotehtaalla tehty ihan erilailla... Sitä odotellessa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olkoon opiksi kaikille muille! :-D

      Poista

Kiva kun kävit, kiitos viestistäsi!