tiistai 31. maaliskuuta 2015

Tiistaiset


Lähdin aamulla ajelemaan työmaalle ja odotukset oli korkealla. Tänään on se päivä, keittiöpäivä! Pettymys olikin aikamoinen, kun talolla ei ollutkaan ketään. Eli eipä ollut keittiöasennusta tänään. Kuinka yllättävää.

Sain sentään jotain aikaiseksikin, ettei mennyt keittiötä itkiessä koko päivä. Hioin ja maalasin kosteiden tilojen kynnykset, koska ne tuli tammen värisinä mutta meillä on kaikki muut kynnykset tulossa valkoisina. Pari kerrosta niihin pitää varmaan vielä laittaa, mutta onpahan saatu alkuun sekin homma. Maaliksi valitsin aina yhtä luotettavan Miranolin, saas nähdä miten se käytössä kestää. Takka sai myös vielä viimeisiä tasoituksia pintaansa, ja lopulta niiden kuivuttua pääsin vihdoin maalaushommiin. Takan tasoitus on ollut kyllä kuin iisakin kirkkoa rakentaisi, eikä se vieläkään ole ihan täydellinen. Nyt oli kuitenkin pakko maalata, ja ottaa hyöty irti viivästyneestä keittiöasennuksesta. Tuohon takan oikealle puolelle on tulossa nimittäin korkeat kaapistot ihan kiinni, niin vähemmillä sotkuilla ja suojauksilla selviää kun maalaa tosiaan ennen kuin ne siihen laitetaan. Takkakin vaatii vielä ainakin pari kerrosta maalia lisää, mutta on tämä nyt taas askeleen lähempänä valmista tämäkin projekti!

Hetken vielä harkitsin josko takan pintaan tekisikin betonimaisen, vähän elävän ja harmaan värin, mutta pysyttelen nyt toistaiseksi tässä alkuperäisessä suunnitelmassa. Onneksi väriä voi vaihtaa koska vaan myöhemminkin, koska pinta on tosiaan maalattu :-)


6 kommenttia:

  1. No nämä ikävät yllärit ovat kyllä niitä juttuja, joita ei raksa-ajalta kaipaa... Silloin ei auta kuin vetää henkeä ja keksiä tekemistä, niin ei tule jupistua energioita ihan hukkaan :)

    Tsemppiä! Koko ajan projekti etenee...vaikka itsellä uhkaisi usko loppua. Niin se meidän naapurin rouvakin kävi aina välillä sanomassa, kun väsyneenä aherrettiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ei onneksi tapahtunut kovin suurta vahinkoa, lähinnä vaan harmitti kun olin odottanut keittiötä niin kovasti. Kyllä se keittiö sieltä ilmestyy, loppuviikolla vissiin (tai ensiviikolla, tai joskus) :-) Tai onhan se tuolla jo ihailtavana, valtava kasa komeroita ja osia sikin sokin :-D

      Poista
  2. Jaksaa-jaksaa =D Se on kyllä kanssa yksi käsittämättömyys, että miten kynnyksiä ylipäätään ei tarjolla ole juur muita kuin valkoinen ja tammi. Moneenhan nekin käyvät, mutta eivät ihan kaikkeen sentään =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jaksaa kyllä! :-D Valkoiset meille tulee nyt lattian värin mukaan. Oli meillä töissä aikoinaan kynnyksissä jotain merbauta ja pyökkiä ja koivuakin, mutta varsinkin pyökkiset oli usein ihan kieroja. Mut aika vähän niissä tosiaan on silti vaihtoehtoja. Voisihan niitä itse toki maalailla vaikka minkä värisiksi!

      Poista
  3. Ärsyttäviä yllätyksiä nuo. Ei mitenkään ehkä maata kaatavia, mut kuitenki. Ittekki eilen huomasin tai oikeestaan mies huomautti että oli laitettu nurkkalaudat vaikka piti nimenomaan tulla nurkkapellit. Kyllä pisti ärsyttämään, eikä edes voinu työnjohtajalle soittaa ja purkaa ärsytystä, kun oli lomalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuntuu että rakentaminen on pelkkää kompromissien tekoa ja pettymysten sietämistä. Ainakin vähän huonompana päivänä. Toivoisin pian keväisempää säätä ja iloisempia yllätyksiä!

      Poista

Kiva kun kävit, kiitos viestistäsi!