perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kylmää vettä niskaan: telemasto takapihalle


Eilen availin illalla posteja, ja meinasin tämän kuoren kohdalla tiputtaa silmät päästäni. Meitä kuullaan naapureina suunnitelmasta, jossa tonttimme taakse viheralueeksi merkitylle alueelle kaavaillaan pyörätietä

Me valitsimme tonttimme aikanaan sen perusteella, että näiden muutaman tontin takana on viheraluetta ilman mitään toimintoja. Alueen ylärivissä on toki viheraluetta myös, mutta niiden kohdalla viheralueella kulkee suosittu ulkoilureitti valaistuksineen. Asemakaavassa ei ollut mitään merkintöjä tälläisistä suunnitelmista.

Pyörätie valoineen olisi itsessään jo suuri pettymys, mutta. Se syy, miksi koko pyörätietä ollaan tuonne tekemässä, onkin vielä pahempi. Aivan tonttien tuntumaan olisi tulossa Soneran telemasto. Siis vtf?! Ei tarvitse kuin kirjoittaa telemasto googlen hakukenttään, niin johan löytyy tarinoita. Mastot kuulema ujeltavat tuulessa, niistä tulee säteilyä, talvisin niistä tippuu jäitä niskaan. Ne rumentavat maiseman. Linnut törmäilevät niihin. Aloin heti surra niitä upeita joutsenia jotka lentävät aina talomme yli... Onhan se mukavaa että vieressä on linnuille luonnonsuojelualue, mutta kuka kertoisi niille että ei kannata lentää sieltä alueelta pois, ainakaan tähän suuntaan? Löysin artikkeleita, joissa kerrotaan tutkimustuloksista, joissa mastojen lähistöllä puut ei kasva normaalisti ja lintujen hedelmällisyys laskee (todenperäisyyttä en osaa sanoa). En halua edes ajatella miten se vaikuttaa ihmisiin, jotka asuvat koko ajan, mahdollisesti vuosikymmeniä maston juurella... Meidän talon kulmalta olisi mastoon muutamia kymmeniä metrejä. Siis luultavasti vähemmän kuin mitä mastolle tulee aikanaan korkeutta. Tykkään kyllä että kännykkä kuuluu, mutta en sentään hinnalla millä hyvänsä.

Nyt minusta tuntuu siltä, että tässä oli kaupungilla aika ovelat suunnitelmat. He julkistivat tämä vasta nyt, kun kaikki tuon reunan tontit on saatu kaupaksi. Jos tämä olisi ollut alusta asti tiedossa, olisi voinut ainakin yhden helsinkiläisperheen tontinhankintahalut olla aika paljon matalammat. Olemme muuttamassa tuonne "maalle" juuri siksi, että siellä on metsää ja peltoa niin pitkälle kuin jaksaa talsia. Jos vaan tahtoa löytyy, niin aivan varmasti sille mastolle löytyy joku muukin paikka jossa se ei ole kenenkään tontinkulmalla ujeltamassa! Aivan varmasti!

Nyt on siis tulevalla kotikaupungilla näytön paikka, ottavatko he ihmisten mielipiteen huomioon? 


29 kommenttia:

  1. Ohhoh. Ehkä tuon kevyen liikenteen väylän vielä sulattaisi, mutta tuo torni noin lähellä... En innostuisi. Meillä on myös hieman vääntöä ollut kaupungin kanssa puistoväylistä, me tosin oltaisiin haluttu se talon lähelle (että ihmisten kulku ohjautuisi oikeista paikoista eikä meidän pihasta), mutta melko kuuroille korville meni toiveet. Toivottavasti tässä asiassa teitä kuunneltaisiin! Ymmärrän halut sijoittaa torni sinne, se on kunnossapidettävien kulkuväylien varrella ja korkealla, mutta olisi se ollut reilua valottaa näitä suunnitelmia jo tonttia ostaessa. Kannattaa muuten tarkistaa ihan kaikki alueen suunnitelmat tekstejä myöten, että onko näistä jotain vihjaistu kuitenkin, ne ei nimittäin aina näy kaavassa vaan niistä on saatettu joku yksi lause kirjata sinne aluesuunnitelmiin tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla että jossain on ollut joku pikkupräntti, mutta jos oli niin meiltä se on ainakin mennyt ohi. Luin kyllä mielestäni kaikki silloin, alueen puistosuunnitelmat myös. Asemakaavassa ei ainakaan ollut mitään, tuossa piti olla ihan vaan viheraluetta joka oli vielä tekstillä mainittu jotenkin että asukkaiden virkistyskäyttöön tms. Sinne vaan maston juurelle lapset leikkimään!

      Poista
    2. Joo, ne voi olla jotenkin todella erikoisesti ilmaistu siellä... Kannattaa muuten yrittää kartoittaa vaihtoehtoisia paikkoja sille tornille jos yhtään löytyy tietotaitoa. Mun mies ehdotti heti, että ehdota heille että asentaisivat sen tornin esim tulevien kerrostalojen katolle. Myös jostain sieltä pururadan varrelta voisi löytyä jokin jämäkkä paikka.

      Poista
    3. No me jo ehdotettiin sinne syvemmälle metsään, niin että se ulkoilureitti toimisi tarvittaessa huoltotienä. Tai sit siihen Kevätkummun ja meidän alueen välille, sinne saisi kevätkummun kautta yhteystien aika helposti ja siinä on enemmän tyhjää aluetta. Mut joo, saas nyt nähdä miten tää menee. Ei ne mitään sieltä ole ainakaan vastannut, mutta pitää vaikka ensi viikolla vielä soittaa ja kysyä että kuka tuota virallisesti hoitaa.

      Poista
  2. Voi ei! Kamala tilanne, toivottavasti masto kuitenkin menisi muualle...naapurusto hereille asiassa!
    Meidänkin varaamassa tontissa on viheraluetta vieressä ja jonkin vuoksi siitä on nyt kaadettu puuta. Minä heti mietin, että mitä ne kaupungilla siihen suunnittelee, menee meidän rauhallinen tontti kuiteski...Tarvii varmasti ottaa asia puheeksi kaupungin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei valitettavasti ole oikein naapureiden yhteystietoja, kun tuolla on niin vähän vielä taloja ja nekin aika hajallaan. Monella tontilla ei ole edes aloitettu vielä rakentamista. Jospa jotkut kuitenkin lukee tätä blogia, ja saan tätä kautta heihin yhteyttä?

      Kannattaa teidänkin tarkistaa kaikki kaupungin viheraluesuunnitelmat ym siitä tonttinne ympäristöstä. Mekin tehtiin niin, mutta silti tämä tuli ihan puun takaa...

      Poista
    2. Kaupunki kyllä antaa tontin ostaneiden/varanneiden nimet jos niitä pyytää! :)

      Poista
  3. :( Toivottavasti asialle löytyy jokin järkevämpi ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon todella! Kun tuo on siis ihan pöheikköä meistä eteenpäin, siellä ei ole mitään missään. Niin miksi se pitää tuohon ihmisten nurkalle laittaa? Toki sen maston pitää olla lähistöllä että kännykät kuuluu, mutta koska on jo ihan joku eu-suositus että 100m pitäisi vähintään olla asutuksesta, niin miksei sitä tuolla voisi noudattaa? Ymmärrän, että tiiviistirakennetuilla alueilla ei välttämättä löydy kolkkaa, jossa olisi niin paljon tyhjää ympärillä, mutta tuolla sitä tyhjää riittäisi vaikka kuinka. En kertakaikkiaan käsitä!

      Poista
  4. Aaaargh! Ymmärrän sun tuskan! Toivotaan, että löytyisi joku muu ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin toivotaan mekin! Tai sitten me saadaan ihailla järjetöntä mastoa noistä meidän isoista ikkunoista oikein koko rahalla :-P

      Poista
  5. Ounou!
    Täällä meillä sisämaassa mastoja siellä täällä. Meillä silti kuuluvuus oli mitä oli pätkimistä...
    Voimannäyttönä hankittiin osuuskuntapohjainen valokuitu. Sinne saa myös sähköt maanalle kaapeloituina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän noita mastoja tosiaan tarvitaan, että kännykät kuuluu. Silti noin harvaan rakennetulla alueella luulisi löytyvän vähän väljempikin paikka...

      Poista
  6. Ei oo totta! Toivottavasti toi suunnitelma ei toteudu!!!!!!!!!!! Kauhistuttavan kuuloisia asioita oot mastoista googlettanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tiesin etukäteen kyllä, että niistä lähtee ääntä tuulessa mutta noita muita en olisi ehkä välittänyt edes tietää... Oli siis tapauksia, joissa kerrostalon katolla ollut masto oli aiheuttanut yläkerroksessa asuvan sydämentahdistimeen toimintahäiriöitä jne. En tosiaankaan haluaisi asua ihan maston vieressä!

      Poista
  7. No onpa todella inhottavaa tuollainen! Tulee melkein mieleen, että on ensin odotettu, että kaikki tontit saadaan myytyä ja rakentaminen aloitettua, ennen kuin ilmoitetaan. On kyllä todella kettumainen ja törkeä tapa toimia, jos näin on.
    Toivottavasti tilanne selviää jotenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sen tapaisia ajatuksia meilläkin heräsi... No, nyt vaan toivotaan että mahdollisimman moni alueen rakentaja esittäisi vastalauseen, ja että ne myös otettaisi huomioon kaupungilla. Se voi vaan olla, että koska tuo ei tavallaan häiritse kuin meitä jotka olemme tuolla päädyssä, ei kauempana olevilla tonteilla olevat välttämättä lähde edes valittamaan. Alue on aika iso. Mutta toivotaan parasta!

      Poista
  8. Olipa ikävä yllätys! On teillä kuitenkin hyvät perusteet esittää mastolle muuta paikkaa, toivotaan että valitukset menevät läpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, toivottavasti se on riittävä perustelu, että me ei haluta sitä viereemme :-D Ei vaan oikeasti tuosta ei ollut mitään mainintaa aiemmin niissä alueen tiedoissa, niin minusta sen pitäisi olla riittävä perustelu. Eli me ei olla voitu tehdä tontin valintaa niin, että olisimme tästä tienneet.

      Poista
  9. Eihän tuohon voi sanoa muuta kuin ison kirosanan :O Jos jostain löydät jotain EU-suosituksia ja muita, niin ihan kaikki kirjallisena vaan valitukseen ylös. On kyllä kieroa toimintaa kaupungilta, ihan varmaan tiesivät, että hankalammin olisi nuo tuon reunan tontit menneet kaupaksi jos olisi ollut tiedossa tuo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä löysin eu-suosituksen että 100m pitäisi olla asuinrakennuksiin, mutta samassa yhteydessä toteamuksen että kaupunkialueella sitä noudateta käytännössä koskaan. Nimenomaan tuo tunne meillekin tuli, että odottivat vaan että nämä reunan tontit on kaikki menneet...

      Poista
  10. Todella kurja kuulla!! Meille ei ainakaan ole tullut mitään ilmoitusta, mutta ollaankin vähän kauempana siitä. Toivotaan, että kaupunki saa mastosta palautetta, kuuntelee sitä ja löytää mastolle toisen paikan! Itselläni pisti korvaan tuo vaikutus lintuihin, kun alueen lähellä on suojelu- ja lintujenpesintäalue.. Siihen varmaan kannattaa myös vedota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintuihin ei varmaan kannata lähteä vetoamaan, pitäisi olla jotakin konkreettisempaa. Mutta asia on nyt jo vireillä, ja ehkä sitä saadaan ainakin vähän siirrettyä. Ehkä.

      Poista
  11. Olen asunut kahdessa eri kunnassa telemaston läheisyydessä ja siinä joutuu nk.katvealueeseen, joten kännyköiden kuuluvuus oli surkeista surkeinta. Puhelin piti pitää tietyssä asennossa ja olla tietyssä kohtaa asuntoa, tai muuten puhelu katkesi. Tuo ensimmäinen oli 90-luvulla ja välimatka mastoon 300-400m.
    Toisen asunnon läheisyyteen 2000-luvun alussa rakennettiin masto ja välimatka sama kuin edm. Kännykän kuuluvuudessa oli vaihteluita ja linja rätisi. Jos halusi puhua ilman suurempia häiriöitä, oli parasta mennä puhelimen kanssa pihalle. Tuolla oli vielä bonuksena korkea kallio, joten olimme varsinaisessa motissa.
    Tuo kävelytie on pienempi paha, mutta se masto on ärsyttävä. Peukkuja, jotta saatte sen pois asutuksen kyljestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtävästi se masto sinne tulee joka tapauksessa, mutta yritystä olisi että sitä siirrettäisi edes vähän. Meillä ei ole etäisyyttä mitään satojakaan metrejä, vaan tänään sain lukeman: 46 metriä. Naapurilla vielä hieman vähemmän. :-/

      Poista
    2. Se 46m on käsittämättömän vähän. Tuntuu todella raukkamaiselta toiminnalta kunnan suhteen, koska sijoituspaikkoja ilmeisesti olisi asutuksesta kauempanakin + se luonnonsuojelualue.

      Nykyisessä kotikaupungissa yrittivät telemastoa käytännössä pienen koulun piha-aidan ulkopuolelle, vanhan, tiiviin ok-alueen asutusten 'väliin', mutta alueen asukkaat & koulun vanhempainyhdistys saivat sen päätöksen nurin.

      Toivottavasti jaksatte naapurien kanssa laittaa vastaan ja saatte maston sijoituksen siten kauemmas taloista.

      Elva

      Poista
    3. Tämä on maalaismaisista maisemista huolimatta aika tiuhaan rakennettua aluetta, ja ne kohdat missä ei vielä ole taloja, on kuitenkin jo kaavoitettu uusiksi tonteiksi, jonne sitä ei tietenkään voi myöskään laittaa. Eli jonkunlainen kompromissi on kai tehtävä. Toki jos sen saisi vaikka kokonaan pois, olisi parasta, mutta ilmeisesti se on kuuluvuuksien ja kasvavan asukasmäärän takia tarpeen.

      Poista
  12. Voi ei! Ihan tosi kurja uutinen. Toivottavasti tilanne tosiaan eläisi hieman niin, ettei masto nyt ihan suoraan näy teille sisälle ainakaan. Tsemppiä kovasti!

    Suvi / Ripaus unelmapulveria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näyttäisi siltä, että ainakaan ikkunasta se ei näy. Pihalla varmasti, tosin se on niin korkea ja niin lähellä, että siinä saa ihan niskaansa vääntää että näkee latvan. Näin siis luulisin. Mutta kaikkeen tottuu, kuulemma?

      Poista

Kiva kun kävit, kiitos viestistäsi!