perjantai 26. kesäkuuta 2015

Raksaviikko 34 ja 35, "ihan finaalissa".





Viime viikko oli raksaviikko 34, ja vaikka rakennustöissä se oli myös melkein viimeinen sisätöiden osalta, viittaan otsikossa kuitenkin rakentajiin itseensä. En ole koko tällä viikolla pystynyt vielä edes kirjoittamaan siitä, ahdisti ajatuskin. Tästä voikin päätellä, että aika hapoille veti.

Rehkin enemmän kuin tiesin pystyväni. Mietin voiko väsymykseen oikeasti kuolla? Entä siihen toiseen v-alkuiseen? Sitä oli tarjolla varsin runsaasti, syystä ei nyt tähän sen enempää... Mielessä kävi myös ajatus siitä, että voiko siivoamalla päästä hengestään kun sitä tekee kerralla järkyttävän ison määrän? Mietin, onko tämä kaikki todella kaiken tämän arvoista? 

Nyt, kun ollaan rämmitty läpi jo raksaviikko 35:kin melkein loppuun, on mieli kuitenkin jo huomattavasti valoisampi. Muutto on tehty. Me jäimme sittenkin henkiin. Vanha koti on siivottu ja luovutettu pois. Jäätiin siitäkin henkiin. Uusi koti on edelleen kaaos, mutta olemme saaneet keskitettyä laatikkopinoja kaikkien huoneiden sijaan vain osaan huoneita. Eli muutama laatikoton paikkakin jo löytyy! Tänään pääsin myös pihalla ensimmäistä kertaa istutuspuuhiin, eli sitä kaikkein odotetuinta osuuttakin on jo saatu pikku maistiainen :-) Pihaan pitää kyllä vielä hankkia varsinainen multa, nyt mentiin vielä pussimullalla. Varasto on edelleen aivan kesken, ja sekin aiheuttaa ison osan kaaoksesta, kun melkein kaikki varastokamat on täällä sisällä. Täällä pyörii edelleen talofirman viimeistelijä, tänään vilahti sähkärikin, ja kumpikin taitaa tulla vielä käymään uudestaankin mutta eipä tuo niin haittaa. Nyt ei enää haittaa paljon mikään. (paitsi nuo laatikkopinot!)

Meillä on uusi koti <3

P.S. Nyt, kun raksa on vihdoin muuttunut kodiksi, painottuvat blogipostaukseni jatkossa tuonne kotiblogini puolelle. Kahdelle blogille ei ole enää oikein aikaa. Toki, jos jotakin selkeästi raksa-asiaa tapahtuu (kuten vaikka se varasto olisi tosi kiva!), niin toki laitan tänne vielä postauksia ihan jo omiksi muistiinpanoiksenikin, mutta muutoin jatkan tuolla toisaalla. Kiitos kaikille myötäelämisestä ja kommenteistanne matkan varrella! Ja tsemppiä tasapuolisesti kaikille kanssarakentajille, on tämä aikamoista hommaa!



10 kommenttia:

  1. Kiitos! Juuri tuota samaa tunneskaalaa on käyty täälläkin läpi, ja me ei olla vielä päästy edes muuttamaan. Pelkkä ajatuskin muutosta kaikkine siivoamisineen ja pakkailuineen ja sen jälkeisine purkamisineen ahdistaa jo suuresti... Voiko talosta oikeasti tulla jossain vaiheessa tulla koti, jos pelkkä ajatuskin siitä välillä ahdistaa?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siitä voi, itse uskon että nämä romahtelut kuuluu vaan isoon projektiin osana matkaa. Kenelle tulee missäkin vaiheessa, mutta aika harva rakentaja varmaan kulkee läpi koko homman ilman yhtään aallonpohjaa. Tsemppiä teille!

      Poista
  2. Voin vaan kuvitella kuinka puhki ootte. Toivotaan että pian koittaa seesteisemmät ajat. ;) Meillä on raksaviikkoja nyt 17, eli puolet tuosta teidän. En yhtään tiedä montako viikkoa meillä yhteensä menee. Viimeistään (perinteisesti) jouluksi kotiin olisi tarkoitus... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä viime viikko oli to-della raskas. Kahden talon siivous ja kuusi päivää kestänyt tavaroiden siirtäminen kahden kaupungin välillä oli melkoinen urakka. Ja toki kaikki lapsiperheen kuviot päälle. Mutta hengissä ollaan! Toivottavasti pääsette jouluksi kotiin :-)

      Poista
  3. Ihan mahtavasti olette suorituneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tyyli oli toivottavasti vapaa, koska tyylipisteitä ei liene ole luvassa :-D

      Poista
  4. Onnittelut urakoista selviytymisestä!!!
    Itse kauhulla muistelen viime muuttoa vajaa kaks vuotta sitten, se tavarapaljouden karsiminen ja pakkaaminen ja siivousmaraton oli jotain kamalaa...sitä uudelleen odottaessa ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella päässyt kertymään tavaraa ja sotkujakin vajaassa viidessä vuodessa mitä edellisessä asuttiin. Pitäisi kai muuttaa vähän useammin? :-D

      Poista
  5. Onnea uuteen kotiin! Ihanalta näyttää, nyt nauttikaa :) Ottaa aikansa tuo tavaramäärän paikoilleen saaminen, joten hienoa että ootte saaneet ne "pois silmistä" johonkin omaan soppeen mistä ne eivät muistuta olemassaolollaan koko aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne ei valitettavasti ole ihan poissa silmistä, mutta kulkuväylät ollaan saatu suhtkoht auki. Paitsi meidän makkarissa ei mahdu edes kulkemaan, mutta eipä siellä paljoa ehdi oleilla, muutakuin sen pari tuntia yössä ja senkin silmät kiinni... :-D

      Poista

Kiva kun kävit, kiitos viestistäsi!