sunnuntai 1. toukokuuta 2016

The Miracle of pohjamaali



Aina se on yhtä hauska ilmiö. Tuo pohjamaalin ihme. Kuinka iso ero tuleekaan yhdellä maalikerroksella! Ero on toki silmillä nähtävä, mutta vielä suurempi on henkinen vaikutus. Edellisenä päivänä on olo että tämä ei ihan aikuisten oikeasti valmistu ikinä, koskaan, milloinkaan. Ja pohjamaalauksen jälkeen onkin tunnelma että "tämähän on melkein valmis" :-D Vaikka sen tiesi jo entuudestaan, niin kyllä se silti taas ilahdutti. Enää vähän lisää maalailua, väliseinän rakentaminen, listoitus, lattian lakkaus ja tsadaa! Romut lähtee sisältä vih-doin-kin. Olen melkein vuoden katsellut ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla pahvilaatikkopinoja meidän makkarissa (mun ompelukankaita lähinnä, jos ihmettelette että miksi niitä sitten pitää säilöä) ja olen vakaasti päättänyt että nyt alkaa riittää. Vuosi tulee juhannuksen tienoilla täyteen, joten nyt spurtti ennen sitä!

Varaston maalauksesta on tulossa jossain vaiheessa muutenkin tarkemmin juttua, ja myös ulkopuoli olisi tarkoitus saada tänä keväänä maalattua. Jes! Pysykäähän siis linjoilla!

Yhteistyössä: Teknos

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä projektiin :) Olenko ymmärtänyt oikein (muistin lukeneeni jostain aiemmasta postauksesta) että varastorakennukseen saat ihka oman ompeluhuoneenkin..? Sellainen olisi ihana, joskus mulla olikin, mutta nyt tulossa pienempi tila portaiden alle...silti eipä se ompelun iloa vähennä, se on mukavaa puuhaa :)Kunhan muutolta ehtii, niin vino pino kankaita odottaa kesävaatteiksi valmistumista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, ja samoin sinnekin remppapuuhiin! Joo tuonne varastoon tulee kaksi huonetta, joista toisesta tulee työhuone. Koko kuvassa näkyvä takaseinä tulee pöytää, ja siihen olisi tarkoitus mahtua useampikin työpiste, siis ompelukone, ehkä joskus saumuri, tietokone jne :-) Ja jos joskus jotain omaa bisnestä innostun kokeilemaan sisustussuunnittelun puolella, niin tuonne mahtuu sekin työtila. Mutta aika näyttää :-)

      Poista
  2. Ero on kyllä suuri! Sitten kun vielä meilläkin päästäisiin tuota ihmettä todistamaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä! Ja tuosta ei mennytkään enää kovin kauaa, kun saatiin tavarat kannettua varastoon sisään! Toki listoja puuttuu, ja väliseinän levytys ym, mutta sehän nyt kuuluu asiaankin :-D

      Poista

Kiva kun kävit, kiitos viestistäsi!